Väsyttää

Tänään se iski. Väsymys.

Mä olen pitkän aikaa mennyt todella vähillä yöunilla. Minä, joka normaalisti nukun helposti 12 tuntia päivässä (useimmiten kyllä enemmänkin, mutta se on taas toinen juttu), olen viime aikoina "pärjännyt" muutaman tunnin unilla. Ei kuitenkaan ole väsyttänyt kovin. Ainakaan paljoa. Ja vaikka väsyttäiskin, niin uni ei tule.

Mutta nyt olen aivan poikki. Ajatus ei kulje, liike on hidasta, silmät ei jaksa kohdistaa... ihan kuin ois rouhinu lääkekaappia tyhjäksi. Mä en jaksa edes puhua.
Pitäisi kuitenkin käyttää koira lenkillä ja tehdä ruokaa. Itku pääsi kun ajattelinkin asiaa. Minun ei todellakaan kannata tehdä ruokaa tässä mielentilassa. Viimeksi poltin käteni (siis aivan koko käden) hellan levyllä. Osittain kyllä tahallaankin. Halusin satuttaa itseäni. Ja niin minä haluan nytkin. Tuntuu vain siltä.
Joten jospa kannattaisi pysyä poissa puukoista?

Toisaalta taas... niin. En minä tiedä. Ei minulla sinänsä hirveästi kiinnosta itseäni vahingoittaa, en pidä kivusta. Mutta toivon totisesti, joka ikinen päivä, lähes jokainen hetki, että tapahtuisi jotain, joka satuttaisi minua. Sairastuisin vaikka fyysisesti, kaatuisin rappusissa, auto ajaisi päälle, joutuisin kolariin, you name it. En voi nykyään enää juuri ajaa autolla, koska houkutus paukauttaa sillan kaiteeseen on liian suuri. Tai tekisi mieleni paahtaa hirveää ylinopeutta, niin että menettäisin lopulta auton hallinan ja suistuisin tieltä. Tai tulisi edes joku helvetin hirvi keulaan.

Ei ilmeisesti ole ihan tervettä ajatella jatkuvasti, että tappais joku minut. Joku, mikä tahansa, tule ja tapa.

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Hoitoakaan en hanki, koska en halua. Haluan vain kuolla. Mutta en voi tehdä sitä itse. Helvetti, mä olen saamaton paskaluuseri.

Tai en mä tiedä haluanko hoitoa. Haluanko tosiaan? En vain jaksa uskoa, että tämä tästä vielä paremmaksi muuttuisi. Mitä helvettiä tässä voi enää muka tehdä?