Olunppialaiset jee

Rakastan urheilua.
Ja mikäs sen parempaa penkkiurheilijalle, kuin olympialaiset? Lisätään yhtälöön vielä se, että kisat käydään Pohjois-Amerikassa ja allekirjoittanut on yöihminen, joten aikataulutkin sopii hyvin. Tosin Leijonien aamupelit voi väsyttää, mutta uskoisin, että unihiekat karisee silmistä naapuritalossakin, kun tämä tyttö katsoo vähän lätkää.
Jääkiekko on siis se suurin intohimo, mutta kaikki Suomen eistykset on tullut kuitenkin katsottua.

Nämä tämmöiset kisat vaan tahtoo ottaa hieman pumpun päälle. Minä kun olen kauhea jännittämään muutenkin, niin tiukoissa paikoissa sydän tuntuu hyppäävän rinnasta ulos. Valitettavasti pettymyksiä on tullut, mutta onhan tässä vielä monta mitalimahdollisuutta.

--

Mutta en minä pelkkä penkkiurheilija ole, liikuntaa on tullut todistetusti harrastettua itsekin. Olen pelannut pesäpalloa... ööö... 12-13 (?) vuotta ja vielä on tarkoitus jatkaa. Se vain on niin rakas laji, että ei siitä pääse eroon, vaikka lopettaminenkin on ollut lähellä useasti. Pahiten viimeisen kolmen vuoden sisällä, kun murtunut sääriluu pilasi kaksi kautta.
Lumiaudan päälläkin olen viihtynyt jo reilut 10 kautta ja edelleen käydään laskemassa vähintään 1-2 krt kuukaudessa per talvi.
Lisäksi pari vuotta sitten uutena lajina tuli airsoft, joka käy koko ajan vain tärkeämmäksi itselleni.

--

Postauksen pointti?
No...
Olunppialaiset, jee kivaa!